tiistai 25. huhtikuuta 2017

vinksahtaneita purkkeja / huhtikuun loppuneet osa 1

Tässä kuussa loppuneita taas riittää, joten päätin siis aiempien aikomusten mukaisesti jakaa roskiin menevät kahteen osaan. Tässä siis ensimmäinen osa ja käydään suoraan asiaan (vai vinksahtaneesti?):


Purkit on tosiaan ihan vinksahtaneita, sillä onhan niitä aika kovakouraisesti käsitelty, jotta ne saadaan tyhjiksi viimeistä pisaraa myöten. Ensimmäinen ja suht suora on La Roche-Posayn Cleansing Micellar Foaming Water herkälle iholle. Miedon ja raikkaan tuoksuinen kasvoputsari, jonka ostin kauan sitten kosmetologikäynnin yhteydessä. Kosmetologi siis suositteli tätä ihotyypilleni, mutta ei tämä minusta ollut hyvä. Minulla oli jo aiemmin kuivattava kokemus vaahtoputsareista, vaikka niitä usein kuivalle iholle suositellaan, joten olinkin epäileväinen tätä kohtaan, mutta halusin luottaa kosmetologiin. Tämäkin siis kuivatti, joten loput tästä käytin meikkimunan pesuun. Siinä tämä toimi hyvin! Ei hyvä minulle, ei ole luonnonkosmetiikkaa, ei jatkoon. (Jos tuoksu ratkaisisi, niin sitten jatkoon.)

Biozellin hopeashampoossa oli myös kiva tuoksu. Raikas, vähän kirpeä, mutta silti makea. Tämä oli tosi lirua, josta miinusta. Miinusta myös monista parabeeneista, mutta eihän tämä missään tapauksessa luonnonkosmetiikkaa ole. Mun hiukset taittaa superherkästi keltaiseen, mutta uskoisin tämän silti auttaneen edes vähän keltaisuuden poistossa. muiden hopeatuotteiden ohella. Todennäköisesti joudun turvautumaan hopeashampooseen niin kauan, kuin hiuksissani oma väri keinotekoisesti on (kasvatan omaa väriä, hyvällä mallilla jo) ja hopeashampoosta tuskin on luonnollisempaa versiota eli ei-luonnonkosmetiikalla mennään hopeajuttujen puolesta. Olen kyllä lukenut mustikkavinkkejä Facebookin luonnonkosmetiikkaryhmästä, mutta enpä taida siihen alkaa. Sanoisin kuitenkin tästä Biozellista, että ei jatkoon. Esim. Four Reasonsin hopeashampoo on enemmän mieleeni. Purkkikaan ei ole niin jäykkä kuin tässä. Saa ihan tosissaan puristaa (kannattaa säilyttää ylösalaisin).

KC Professionalin Color Mask sävyssä Pearl oli kampaajan suositus. Tämäkin toimi ihan mainiosti ja tämä on supersilottava, mistä plussaa! Tuoksu ei mikään ihmeellinen ole (spruuttasin juuri klöntin naamalle, kiva...) ja myös tässä on superpaljon sellaisia ainesosia, jotka voivat allergisoida tai ovat muuten epämiellyttäviä, kun niistä on lukenut... Ei siis jatkoon. Yritän pärjätä esimerkiksi Biozellin color maskilla, jossa ei niin paljon välttelemisen arvoisia ainesosia ole. (En ole kuitenkaan hysteerinen näiden kanssa. Kunhan mainitsen näistäkin, kun niitä kuitenkin haluan vältellä, jos mahdollista.)

Yves Rocherin Bourbon Vanilla - body balm toi mieleeni vanilliinisokerin. Tästä tuoksusta tuli niin hyvälle fiilikselle! Iholla tuoksu muuttui vähän "muoviseksi", mutta esimerkiksi yövaatteisiin tarttunut tuoksu oli juuri sellainen vanilliinisokeri. Tämä oli tosi paksua, joten tätä oli hieman vaivalloinen levittää ja imeytyminenkin oli hitaahkoa. Tuoksun puolesta voisin hankkia uudelleen, mutta kropparasvoissakin siirryn mieluusti luonnonkosmetiikan puolelle. En siis taida ostaa uudelleen. Tämä oli siis näytekoko ja muistaakseni tilaajalahjojen joukossa tullut.

Pirkan meikkimuna alkoi repeillä, joten oli korkea aika vaihtaa uuteen. Ihan toimiva tämäkin. Voisin ostaa uudelleen, eikä ole kallis. Leikkelin äsken tuota, eikä ollut homeessa. En pese meikkimunaa heti meikkaamisen jälkeen, vaan ennen meikkaamista, kun sieni joka tapauksessa täytyy kastella. Ei ole koskaan tällä taktiikalla sieni homehtunut. Eli saippuapesu siis sienen kastelun yhteydessä.

Nivean Cellular Perfect Skin olikin positiivinen yllätys. Harmi vain, ei ole luonnonkosmetiikkaa. Näyte tuli lehden välistä ja kyseessä on siis nestemäinen..? Miksihän tätä sanoisi? Joka tapauksessa käytin päivävoiteen sijasta. Huomasin vasta toisella tai kolmannella käyttökerralla, että kappas keppanaa, tämähän olikin värillistä. Hah. Ja toden totta, tämä tasoittaa ihon sävyä ja hieman kirkastaa ilmettä. Tykästyin! Kamppailen ostohaluja vastaan. Tämä toimi kivasti meikkivoiteenkin alla (jos omaisin täydellisen ihon, tämä riittäisi meikkipohjaksi). Yleensä Nivean kasvovoiteet eivät ole olleet parhaimpia vaihtoehtoja iholleni, mutta tämä oli poikkeus. Jostain syystä Nivea on alkanut kiinnostaa ihan eri tavalla viime aikoina, enkä tiedä miksi, kun muutenkin yritän siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Voihan ärräpää!

Ekan osan viimeisenä roskana laventeli-Konjac-sieni. En huomaa näiden eri versioiden välillä eroja. Nyt käytössä Dermosilin sieni, joka on hieman suurempi. Konjacia aion käyttää jatkossakin.

Kolme tuotetta jatkoon seitsemästä. Tämä siirtymäkausi on hankalaa aikaa ja lipsahduksiakin sattuu. Katsellaan sitten ensi viikolla loput roskat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti